keskiviikko 22. kesäkuuta 2016

Nykyavoimuudesta taloyhtiöissä


Timo Haukilahti22. kesäkuuta 2016 10:56

Hallitusten jäsenille ja isännöitsijöillekin haluaisin ajatella ääneen, ettei ole montaa hölmömpää ja samalla kertaa ankeampaa tapaa käyttää aikansa kuin vastailla yksittäisten asukkaiden sähköpostiviesteihin. Nuo vastaukset vievät valtavasti aikaa, eikä saatu tieto hyödytä kuin yhtä ihmistä kerrallaan.

Vastaus ei yleensä jää siihen. Kriittiset ihmiset eivät yhteen hätäiseen väistöön tyydy, eivät aina edes asialliseen ja huolelliseen vastaukseen. Pallottelu jatkuu.

Tällaisesta yksilödialogista ei myöskään jää minkäänlaista historiajälkeä yhtiötä ja muita asukkaita hyödyttämään.

Osa meistä on tarkkoja ja oikeudentuntoisia, ja haluavat siksi vastauksia. Osalla menee valitusharrastuksen puolelle, ja sellaiset ihmiset saattavat muodostua todellisiksi aikavarkaiksi. Neljä väärällä tavalla kriittistä osakasta tai asukasta pystyy käytännössä viemään yhdeltä ihmiseltä aivan kaiken sen ajan, joka on kaikille käytettävissä.

Pahimmassa tapauksessa hallituksen kokouksessa muotoillaan pitkän aikaa porukalla vastausta jollekin kitkerälle analyytikolle, jolla saattaa hyvinkin olla suhteita, mukavahko lainopin tuntemus, ja - tymäkästi omaisuutta.

"10 prosenttia asukkaista vie 90 prosenttia työajasta", sanoi eräs vanha osaaja.

Ei sen tarvitse olla niin.

Miksemme käsittelisi taloyhtiön asioita yhteisönä? Aivan tuikitavallinen FaceBook -sivusto on usein toimiva foorumi.

Ja nyt ongelmaan: isännöitsijä ei sinne suostu. Ei ole aikaa eikä kuulu sopimukseen.

Vaikka sillä säästäisi aikaansa ja hermojaan, kun vaihtoehtoa miettii.

Mikä neuvoksi, arvoisat kanssaeläjäni?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti