Asiakaspalvelun ensimmäinen manifesti

Olisiko kukaan tai ei tietenkään olisi koskaan voinut kuvitella, että verotoimistosta saa palvelua. Että alle kahden tunnin jonotuksilla ja loppupäivän vihanpuhkumisilla saa yksinkertaisen asian hoidettua. Käymättä paikan päällä.

Tai että katsastuskonttorista saisi palvelua. Että voisi alle satasen lepopulssilla vain istua juomassa tarjottua, tavallaan ilmaista, ihan mediumia kahvia, ja lukea, jos ei uusinta niin Tuulilasia kuitenkin. Saada hymy ja vastata siihen.

Tai mobiilioperaattori. Että alle tunnin mittaisella dingelidongelin kuuntelulla ja satakertaistuneella aivoaneurysmariskillä saisi puhua täyspäiselle, hymyilevälle ja asiansa osaavalle asiakaspalvelijalle, joka vaihtaa simmin ja toivottaa hyvät joulut alle kymmeneen minuuttiin.

Nyt ne ovat täällä. Mista lie tulivat, mutta tässä maailmassa he ovat ja tänään. Nyt on nähty nuo asiat, jotka ovat mahdottomampia kuin raitis näyttelijä, rehellinen poliitikko ja älykäs painija, kuten joskus laulettiin.

Moiset ihmeet mieleen jää / kun en todellakaan / nähnyt asiakaspalveluhenkistä rakennusyhtiötä tai isännöitsijää.

Kävin varoiksi vaihdatuttamassa autoomme turvatyynyn. Ei maksanut shillinkiäkään, eikä kai kukaan missään ollut asian takia vielä kuollut, mutta varoiksi japanilainen tämän teetätti omaan piikkiinsä. Kohtelias autokorjaamon esimies hymyili, pyyteli anteeksi ja tarjosi kahvit. Tämän jälkeen ajoin tapaamaan erästä isännöitsijää, jolta sain kiistatonta henkistä keskisormea niin että luu näkyi. Perusteellisesti. Samana päivänä keskustelin kolmenkymmenen varvin verran samaa vinyyliuraa siitä, täytyykö pysäköintihallin lampun palaa silloin, kun on pimeä, jos se on ennen palanut vastaavassa tilanteessa. Saman kategorian ammattilaisen kanssa. Siellä on hänen mielestään ihan riittävän valoisaa, ja onhan autossa valot.

Älkää ymmärtäkö väärin. Ettehän te kaikki tuollaisia ole, ja olen minäkin tällä toimialalla. Mutta se on kuulkaa nyt sellainen asia, että on meidän vuoromme muuttua täydellisesti tai poistua näyttämöltä eläkkeelle tai kuka nyt minnekin. Näyttelijä raitistui. Rokkarit eivät enää vedä kaikkea ja kuole kaksseiskoina. Nyt on meidän aikamme opetella asiakaspalvelua. Ei vaihtoehtoja. Nyt. Heti. Ymmärrättekö. Pakko.

Työn tarkoitus, ja elämän

Tyttäreni pyysi kerran ehkä nelivuotiaana: "isi näytä jotain, mitä sä olet siellä töissä tehnyt". 

Se pysäytti kuin betoniseinä. Enhän minä voinut näyttää mitään. Kaikki aikaansaatu oli näkymättömiä bittejä näkymättömissä pilvissä. Kaikki aikaansaatu liukenee suunnattomaan käsitteiden massaan kuin soitettu musiikki konserttitalon seiniin ja lakkaa olemasta sillä hetkellä, kun kapellimestari laskee tahtipuikkonsa.

Mietin sitä silloin, mietin sitä edelleen.

Tarinan opetus tietenkin on antaa huomio ja kunnia niille, joille se kuuluu, eli rakkaille, perheelle, lapselle, vaimolle, ystäville, sukulaisille. Mutta myös se, että kun katsoo taakseen, olisi mukava nähdä jotain konkreettista. Pieni viiva historian pinnassa, pieni, kosketeltava asia, josta voisi olla ylpeä sillä kuuluisalla kuolinvuoteellakin. Jokin, mistä voi vanhuudenhöppänänä leuhkia lapsenlapsenlapsille, jotka kuittaavat jutut seniilin horinoina huomatakseen vielä samana päivänä, että jumalauta, isoukki oli oikeassa.

Oma isoisäni oli neljässä sodassa. Ei hän niillä leuhkinut, mutta ehkä hänestä juuri nyt tuntuu ihan hyvältä kuulla, kun julistan koko maailmalle, että oli siinä ihan saatanan kova jätkä. Sankari, jonka kaltaisia ilman minäkään en tässä istuisi näin pollevana pitäen jonkinkokoisena ongelmana sitä, että ruuasta tulee liikaa kaloreita.

Matkamme jatkuu, niin hänen kuin meidänkin, ja uskon, että yksi tehtävistämme on rakentaa tätä maailmaa, muuttaa todellisuutta siihen suuntaan, jonka uskomme paremmaksi. Valita hyvien ihmisten kanssa oikeat unelmat ja toteuttaa niitä, edes vähän. Palata kotiin verissä päin, muttei kokonaan hävinneinä. Nuolla haavoja viikkotolkulla, voittaa pelot ja katkeruus, pitkästyä, ja lähteä taas kavereiden kanssa ryöstämään Englantia, valloittamaan Jerusalem oikeauskoisille tai rakentamaan yhteiskunta, jossa olisi hitusen vähemmän kärsimystä, yksinäisyyttä, pelkoa ja sortoa. Auttaa masentuneita, nolata kusipäitä, puolustaa sorsittuja. Taistella niiden pienten asioiden puolesta, joille ihmiset voivat hymyillä. Saada lapsi nauramaan.